Realismi reportaasi

Kävelen tietä pitkin ja kaukana näkyy iso rakennus, jota kohti monet ihmiset kulkevat. Olen jo melkein myöhässä, joten alan kävellä kovempaa vauhtia. Kuljen monen aution näköisen rakennuksen ohi kun kuljen kohti päämäärääni, teatteria. Saavuttaessani etuoven, avaan sen ja vedän taskustani lipun katsomaan Henrik Ibsenin näytelmää Nukkekoti.

Salissa on täysin hiljaista vain sähkölamput heiluivat katossa. Mies astui tyhjälle lavalle ja pyysi ihmisiä ottamaan hatut pois päistään, jotta kaikki näkisivät näytelmän hyvin. Sitten näyttelijät astelivat lavalle ja näytelmä alkoi. Vieressäni istuvat supisivat kuinka skandaalinen näytelmä oli. Henrik Ibsenin näytelmiä pidetään usein moraalittomina ja loukkaavina. Tästä huolimatta sali oli tungettu täyteen ja osa ihmisistä istui portaikossakin. Eläydyin näytelmään täysin ja säpsähdin aina kun jotain hurjaa tapahtui. Näytelmä oli hyvin todentuntuinen ja käsitteli rankasti avioliittoa ja naisen asemaa.

Näytelmän jälkeen pääsin tapaamaan yhtä näyttelijöistä. Kysyin häneltä millaista on näytellä realistisessa näytelmässä.
- Pitää hyödyntää omia tunnetiloja ja ajatella asiat realistisesti kuin ne tapahtuisivat oikeasti, näyttelijä toteaa.
- On myös osattava näytellä hyvin, koska katsomossa istuu nykyään yläluokan lisäksi varakkaita porvareita ja he odottavat näyttelijöiltä hyvää osaamista, hän sanoo.

Seuraavaksi törmäsin valaistuksesta vastaavaan työntekijään. Ohimennen kysyin myös häneltä millaista on käyttää uusia valosysteemejä vanhojen kynttilöiden sijasta.
- Uusia on hankalampi käyttää kuin kynttilöitä, mutta palovaara ei ole yhtä suuri kuin ennen, työntekijä sanoo.

Teatterista lähtiessäni päässäni soi näytelmän loppumusiikki ja ajatukset yhteiskunnan epäkohdista. Esitys oli raju ja en varmasti saa sitä päästäni hetkeen. Hämmentyneenä kävellessäni kotia kohti mietin ajattelivatko muutkin samoin.