Näytelmän alkaessa en tiennyt täysin mitä odottaa. William Shakespearen Hamlet on minulle samalla tuttu että tuntematon. Jotain asioita olin näytelmästä tiennyt, mutta koskaan en ollut sitä nähnyt. Mikko Viherjuuren ohjaama versio Hamletista oli mielestäni sopiva ensimmäiseksi Hamletiksi, jonka näin. Hieman nykyaikaistettu versio Tanskan prinssistä, joka saa kuulla isänsä kuolleen ja äitinsä menevän naimisiin samaisen sedän kanssa, joka murhasi hänen isänsä, saa peruslukiolaisenkin kiinnostumaan näytelmästä.
Hamletin (Tomi Alatalo) mielen eri käänteitä oli hauska seurata, ja näytelmästä kyllä huomasi kenelle pääosa oikein kuului. Pääosa ei kuitenkaan vienyt muilta näyttelijöiltä liikaa huomiota vaan kaikilla tuntui olevan oma paikkansa. Halmetin ja hänen rakastettunsa Ofelian (Eeva Hakulinen) suhde oli näytelty hyvin ja lähestulkoon aidosti. Myös Hamletin äidin (Mari Turunen) huoli oman pojan sekoamisestaan vakuutti katsojan.
Lavastus (Marjatta Kuivasto) ja puvustus (Leena Rintala) toimivat hyvin yhdessä. Lavan reunoilla olleet rautapalkit toimivat hauskoina elementteinä näyttelijöiden kiivetessä niille tulien palaessa takaseinällä. Näytelmän aikakausi esiintyi myös puvustuksessa hienosti ja pieni "omavapaa" Hamletin rooliasun nykyaikaistamisessa oli oiva lisä. Valaistus (Raimo Salmi) korosti mielestäni hyvin näyttelijöitä, vaikka paikka paikoin tunnelma oli ehkä hieman liian hämärä, jolloin katsojan näkyvyys lavalle huononi.
Mielestäni Tampereen Teatterin Hamlet oli mukava ja sopivan pelkistetty tulkinta. Liiallisen rekvisiitan puuttuminen auttoi jaksamaan näytelmän katsomista pienessä kuumeessakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti