Hamlet toisin silmin

Näytelmän alkaessa en tiennyt täysin mitä odottaa. William Shakespearen Hamlet on minulle samalla tuttu että tuntematon. Jotain asioita olin näytelmästä tiennyt, mutta koskaan en ollut sitä nähnyt. Mikko Viherjuuren ohjaama versio Hamletista oli mielestäni sopiva ensimmäiseksi Hamletiksi, jonka näin. Hieman nykyaikaistettu versio Tanskan prinssistä, joka saa kuulla isänsä kuolleen ja äitinsä menevän naimisiin samaisen sedän kanssa, joka murhasi hänen isänsä, saa peruslukiolaisenkin kiinnostumaan näytelmästä.

Hamletin (Tomi Alatalo) mielen eri käänteitä oli hauska seurata, ja näytelmästä kyllä huomasi kenelle pääosa oikein kuului. Pääosa ei kuitenkaan vienyt muilta näyttelijöiltä liikaa huomiota vaan kaikilla tuntui olevan oma paikkansa. Halmetin ja hänen rakastettunsa Ofelian (Eeva Hakulinen) suhde oli näytelty hyvin ja lähestulkoon aidosti. Myös Hamletin äidin (Mari Turunen) huoli oman pojan sekoamisestaan vakuutti katsojan.

Lavastus (Marjatta Kuivasto) ja puvustus (Leena Rintala) toimivat hyvin yhdessä. Lavan reunoilla olleet rautapalkit toimivat hauskoina elementteinä näyttelijöiden kiivetessä niille tulien palaessa takaseinällä. Näytelmän aikakausi esiintyi myös puvustuksessa hienosti ja pieni "omavapaa" Hamletin rooliasun nykyaikaistamisessa oli oiva lisä. Valaistus (Raimo Salmi) korosti mielestäni hyvin näyttelijöitä, vaikka paikka paikoin tunnelma oli ehkä hieman liian hämärä, jolloin katsojan näkyvyys lavalle huononi.

Mielestäni Tampereen Teatterin Hamlet oli mukava ja sopivan pelkistetty tulkinta. Liiallisen rekvisiitan puuttuminen auttoi jaksamaan näytelmän katsomista pienessä kuumeessakin.

Realismi reportaasi

Kävelen tietä pitkin ja kaukana näkyy iso rakennus, jota kohti monet ihmiset kulkevat. Olen jo melkein myöhässä, joten alan kävellä kovempaa vauhtia. Kuljen monen aution näköisen rakennuksen ohi kun kuljen kohti päämäärääni, teatteria. Saavuttaessani etuoven, avaan sen ja vedän taskustani lipun katsomaan Henrik Ibsenin näytelmää Nukkekoti.

Salissa on täysin hiljaista vain sähkölamput heiluivat katossa. Mies astui tyhjälle lavalle ja pyysi ihmisiä ottamaan hatut pois päistään, jotta kaikki näkisivät näytelmän hyvin. Sitten näyttelijät astelivat lavalle ja näytelmä alkoi. Vieressäni istuvat supisivat kuinka skandaalinen näytelmä oli. Henrik Ibsenin näytelmiä pidetään usein moraalittomina ja loukkaavina. Tästä huolimatta sali oli tungettu täyteen ja osa ihmisistä istui portaikossakin. Eläydyin näytelmään täysin ja säpsähdin aina kun jotain hurjaa tapahtui. Näytelmä oli hyvin todentuntuinen ja käsitteli rankasti avioliittoa ja naisen asemaa.

Näytelmän jälkeen pääsin tapaamaan yhtä näyttelijöistä. Kysyin häneltä millaista on näytellä realistisessa näytelmässä.
- Pitää hyödyntää omia tunnetiloja ja ajatella asiat realistisesti kuin ne tapahtuisivat oikeasti, näyttelijä toteaa.
- On myös osattava näytellä hyvin, koska katsomossa istuu nykyään yläluokan lisäksi varakkaita porvareita ja he odottavat näyttelijöiltä hyvää osaamista, hän sanoo.

Seuraavaksi törmäsin valaistuksesta vastaavaan työntekijään. Ohimennen kysyin myös häneltä millaista on käyttää uusia valosysteemejä vanhojen kynttilöiden sijasta.
- Uusia on hankalampi käyttää kuin kynttilöitä, mutta palovaara ei ole yhtä suuri kuin ennen, työntekijä sanoo.

Teatterista lähtiessäni päässäni soi näytelmän loppumusiikki ja ajatukset yhteiskunnan epäkohdista. Esitys oli raju ja en varmasti saa sitä päästäni hetkeen. Hämmentyneenä kävellessäni kotia kohti mietin ajattelivatko muutkin samoin.

Realismi

Realismi

- Näytelmät olivat todentuntuisempia, ihmisten elämään liittyviä, koitettiin kuvata asioita realistisesti romantisoimatta asioita.
- Näytelmät kuvasivat ihmisten arkisia elämäntilanteita.
- Yhteiskunnalliset ongelmat vaativat ratkaisua teollistuneissa maissa 1800-luvun puolivälissä ja jotkut taiteilijat kokivat velvollisuudekseen kuvata yhteiskunnan tilaa ja tyyliltään realistinen näytelmä sopi hyvin paljastamaan epäkohtia sekä herättämään oivalluksia ja kenties myös moraalista suuttumusta.

- Alettiin käyttää ammattiohjaajia sen sijaan, että olisi annettu ohjaustyö jonkun kirjailijan tai näyttelijän hoidettavaksi.
- Henrik Ibsen pidetään realismin isänä ja Konstantin Stanislavski oli valovoimainen realistisen teatterin tekijä ja Moskovan taiteellisen teatterin johtaja.

 

Konstantin Stanislavski                                         Henrik Ibsen

- Näyttämötekniikka kehittyi

-  Teatteritaiteen tyylisuuntaus, joka syntyi 1800-luvun jälkipuoliskolla Euroopassa